Motivaatio-ohjelma, millainen se on?

Motivaatio-ohjelma, millainen se on?

Motivaatio-ohjelma, millainen se on?

Motivaatio-ohjelma, tiedätkö millainen se on tai oletko jo tutustunut siihen? Kenelle se sopii, millaisia kokemuksia asiakkaillani on siitä?

Motivaatio-ohjelma on yksi One 2 one Dietin (Cambridge Ohjelman) ohjelmista. Se on tehty alkuaan yhteistyössä Ben Furmanin kanssa. Ohjelmalla käydään läpi motivaatioon vaikuttavia asioita positiivisen ajattelun kautta, jolloin esimerkiksi ei sana ei kuulu ohjelmalle.

Aiemmassa versiossa ohjelmassa syötiin taso-ohjelman mukaisesti. Tänä vuonna uudistetussa Motivaatio-ohjelmassa mikään ruoka ei ole kiellettyä, joten ohjelma sopii hyvin niille, jotka haluavat välillä herkutella tai syödä viikonloppuna enemmän. Sopii hyvin ”säätäjille” ja niille joilla tulee usein poikkeamia laihdutuksen aikana. Laihdutus ei kaadu lipsahduksiin, kun ne tehdään suunnitellusti tai joskus ei niin suunnitellusti. Ohjelman voi käydä läpi edelleen myös ilman herkkuja syömällä taso-ohjelman mukaisesti. Erityisesti ohjelma sopii aiemmin Cambridge Ohjelmalle olleille, mutta myös uudetkin asiakkaani voivat sen tehdä.

sadonkorjuukasviket

 Milloin ja missä voit tehdä ohjelman.

Motivaatio-ohjelma kestää 12 viikkoa ja yhteensä 13 tapaamista kerran viikossa. One 2 one Dietin aterioita käytetään jokaisella viikolla 3 /pv, joilla turvataan ravinteiden saanti. Tarkemmat ohjeet eri viikoille saat valmennuksessa, johon voit osallistua yksin, kaverin kanssa tai ryhmässä. Voit tehdä sen valmennuksessani Raahessa, Kalajoella tai ETÄNÄ Teamsin kautta, mikäli olet muualta päin Suomea.

Yksilövalmennukseen voit osallistua oman aikataulusi mukaan viikoittain sekäaloittaa ja varata aloituskäynnin ajanvarauksesta www.outikolehmainen.fi . Aloituskerta kestää 45 min ja seuraavat kerrat aina 30 min. Jos tulet ryhmään, ryhmän kesto on kerran viikossa 1h. Uudet ryhmät alkavat Raahessa Ma 2.1 klo 18 ja Ma 9.1 klo 11 sekä Etä -ryhmä to 12.1 klo 19. Ryhmiin on ilmoittauduttava ennakkoon ja ryhmäkoko max. 8 henk.

Jos mietit ja haluat tietää enemmän, voit soittaa 0400 895484 tai varata ilmaisen tutustumisen 30 min ajanvarauksesta.

sadonkorjuukasviket

 Mitä valmennuksessa tapahtuu?

Yksilövalmennuksessa tai ryhmässä teemme punnitukset yms ensin. Juttelemme miten edellinen viikko on mennyt sekä hieman vielä edellisen viikon aiheesta. Käymme läpi Motivaatio-ohjelman vihkosesta kyseisen viikon tehtävän sekä viikon ruokajuttuihin liittyvät ohjeet ja suunnittelemme seuraavan viikon jutut. Opettelemme samalla tulevaan painonhallintaan liittyviä asioita. Motivaatiovalmennus sopii hyvin ryhmävalmennukseen, jossa ryhmäläiset saavat toisten kokemuksia ja oppivat myös niistä.

sadonkorjuukasviket

 Valmennuksessa olleiden kokemuksia

Syksyn aikana motivaatiovalmennuksessa olevat kertoivat pitäneensä tästä uudistuneesta ohjelmasta. Kun mikään ei ollut kiellettyä ei mielitekoja tullut niin helposti. Sai syödä välillä hampurilaisia, pizzaa. karkkia, käydä kaverin kanssa pullakahvilla. Eräälle oli tärkeää saada ottaa ne saunajuomatkin, ja laihdutus ei kaatunut siihen eikä se ollut tällä keretaa kiellettyä. Nämä normaalisti laihdutuksen aikana ”kielletyt” jutut olivatkin monelle tärkeä juttu, kun saikin nyt syödä niitä ihan luvalla. Laihduttajat pitivät myös siitä, että oli joustoa esimerkiksi milloin söi ja minkä verran.

Ohjelmalla olleista osa koki myös, että he hallitsevat nyt paremmin painonhallinnan, kun tietävät mitkä ovat ne haastavat kohdat ja osaavat toimia nyt paremmin niiden kohdalla. Eräs laihduttaja piti erityisen tärkeänä armollisuutta itselleen. Ja se että ei tarvitse aina olla täydellinen tuli myös esille.

Laihduttajat saivat hyviä tuloksia. Esimerkiksi syksyn ryhmän keskipudotus oli n. 10 kg 12 vk:n aikana.

Itse valmentajana koen, että motivaatio-ohjelma on paras Cambridgen ohjelmista tällä hetkellä ja erityisesti ryhmässä tehtynä, mutta se onnistuu hyvin myös yksilövalmennuksessakin. Oikein innolla odotan alkuvuotta ja uusien ryhmien alkamista sekä myös yksilövalmennuksessa ohjelmalla aloittavia. Eräs motivaatiovalmennuksen tehneistä aikoikin tehdä ohjelman vielä uusiksi pienen tauon jälkeen.

Tervetuloa mukaan Motivaatio-ohjelman valmennukseen!! Kysy rohkeasti lisää, jos alkoi kiinostamaan.

Pääset linkeistä katsomaan lisää tämän vuoden ja aiempien viuosien joulukalentereiden luukkuja…