Nakkikeitto, ihan hyvä arkiruoka

Nakkikeitto, ihan hyvä arkiruoka

Nakkikeitto, ihan hyvä arkiruoka

Nakkikeitto on hyvä arkiruoka. Aina ruuat eivät tarvitse olla viimeisen päälle terveellistä, kunhan se arjen ruoka on pääsääntöisesti viikkotasolla terveellistä. Tässä jutussa kerron esittelen meidän kaksi erilaista nakkikeittoa. Toinen on muulle perheelle tehtyä ja toinen minulle. Meidän muu porukka on ”hieman” rajoittunut esimerkiksi sipulin käytön suhteen ja minä taasen rakastan sitä. Keitto ei ole mitään ilman sipulia. Siksipä tälläkin kertaa oli kaksi versiota. Toinen sisälsi kasviksista vain porkkanaa ja minun keitossa oli kettojuureksia ja paljon sipulia.

sadonkorjuukasviket

Nakit ja ravitosisältö

Nakkeja on monenlaisia ja tässä keiton nakit. Mitä pakkausmerkinnät kertoo: Näissä nakkeissa on energiaa 285 kcal / 100g. Yhdessä kuvan nakissa on n. 80 kcal.

Nakeissa on rasvaa 26g / 100g josta tyydyttynyttä rasvaa eli kovaa rasvaa on 9,8g / 100g. Joten kovaa rasvaa on melko. Mutta jos muu rasvan laatu on hyvää päivän aikana, niin sinne mahtuu kyllä vähän sitä huonoakin rasvaa. Mutta jos jokaisella aterialla tulee paljon kovaa rasvaa tai viikon jokaisena päivänä, niin silloin kannattaa jo vähän huolestua ja miettiä mitä pitäisi tehdä. 

Proteiinia nakeissa on 14g / 100g. Jos se olisi koko lihaa olisi siinä n. 20g / 100g. Jos taas vertaa johonkin toiseen nakkiin, voi proteiinin määrä olla toisessa pienempikin.

Nakeissa on suolaa paljon. Päivittäinen suolan saanti saisi olla korkeintaan 5g /pv ravitsemussuositusten mukaan. Kun keittoon lisätään suolaa vielä muutenkin, tulee suola helposti melko paljon. Yllä ekassa kuvassa on leipää ja juustoa myös, niin niissäkin on usein melko paljon suolaa. Kun lisäät keittoon suolaa mieti minkä verran laitat.

sadonkorjuukasviket

Nakkikeiton minun reseptitällä kertaa

Vettä niin että perunat ja porkkanat peittyy reilusti

Kuorittuja perunoita 500g (76 kcal / 100g) -> 380 kcal

Kuorittuja porkkanoita 200g ( n. 33 kcal / 100g) -> 66 kcal

Täysjyvä makaroneja 100g (360 kcal / 100g raakapaino) -> 360 kcal

8 nakkia -> 220g (285 kval / 100g) -> 627 kcal

Lihaliemikuutio (sisältää suolaa) -> 17 kcal

Mun keitosta unohtui ottaa kuva, joten se puuttuu nyt tästä.

Koko keitto yht. 1450 Kcal. Keitosta tuli n. 6x 3dl annosta jolloin yhdessä annoksessa oli n. 240 kcal.  Eli energia tasoltaan tämä nakki keitto ei ole suuri ja vaikka söisi kerralla 2 lautasellista, ei silloinkaan kovin paha.

Mutta sitten ratkaisee se mitä keiton kanssa syö. Ylhäällä kuvassa on runsaskuituista leipää, josta tulee lisää kuitua makaronien, perunan ja porkkanan lisäksi. Käytän täysjyvämakaronia usein keitoissa juuri kuidun takia. Juustoa ja maitoa on kalsiumin lähteeksi. Leivän päällä on kasvimargariinia, missä on hyvää rasvaa yli 1/3 koko rasvan määrästä. Lisäksi leivällä kurkkua, koska keitossa ei ollut puolta koko keiton vihannesten määrästä.

Maito 12dl -> 80 kcal + Leipä 80 kcal + levite 30 kcal + juusto (17%) 30 kcal ja keittoannos 240 kcal -> Koko ruoka annoksen määrä 460 Kcal. Jos syö tällaisen annoksen on se vielä kohtalaisen kevyt ja samalla saa melko terveellisen annoksen, jos ei lasketa kovan rasvan osuutta ja mahdollisesti suolan määrää. Mutta jos ois santsannut keiton, leivä ja maidon toisella kierroksella olisi annos ollut jo melko suuri. Mutta jos on iso mies ei kaksinkertainenkaan annos olisi ollut paha, mutta pienellä naisella on energian kulutus suuri, joten yksi kerta ois riittänyt hyvin.

sadonkorjuukasviket

Minun nakkikeitto

Kasvissuikaleet (sis perunaa ja juureksia) 250g  (50 kcal/ 100g) ->125 kcal

2 nakkia 56g -> 160 kcal

Sipuli 150g ( 29 kcal / 100g) -> 43,5 kcal

Puolikas lihaliemikuutio -> n. 8 kcal

koko keitto 336,5 Kcal Josta söin kahtena päivänä l. 1 annos n. 170 kcal. Jos tähän olisi lisännyt leivän ja muuta ylläolevat jutut olisi koko energiamääräksi tullut 390 eli energiamäärä ois tuplaantunut reilusti.

Yhteenvetona vielä, että nakkikeitto sopii hyvin arkiruuaksi, kuten muutkin keitot, kunhan vain lisää mukaan vihanneksia oman maun mukaan…

Mutta tässsäpä pieni matematiikan tunti kaloreista… Ei muuta kuin nakkikeittoa keittämään vielä aatonaattona, ennekuin kinkun syöti alkaa. Jos ottaa pienen annoksen keittoa, menee päivä melkein keventämisen puolelle vaikka on kyse nakkikeitosta… Aiemmissa blogipostauksissani on lisää keittoja ja reseptejä.

Pääset linkeistä katsomaan lisää tämän vuoden ja aiempien viuosien joulukalentereiden luukkuja…

Perunamuusi monella tapaa

Perunamuusi monella tapaa

 Perunamuusi monella tapaa

Perunamuusi oli tällä viikolla useamman laihduttaja ja painonhallinta asiakkaani kanssa esillä, kun puhuttiin jouluruuista ja miten kukin sen tekee. Itsellä se ei ennen ollut mitään ilman voita ja kermaa. Kerron tässä tarinassa sitten perunamuusista ja miten sen raaka-aineet vaikuttavat energiamääriin. Teen tässä esimerkin kahdella erilaisella minun reseptillä, tehdystä perunamuusista ja vertailen niitä sitten keskenään.

sadonkorjuukasviket

 Perunamuusien raaka-aineet ja kalorit

Perunamuusini sisälsi ENNEN:

1kg kuorittuja perunoita 750 kcal

100g (1dl) kevytmaitoa n. 40 kcal

100g ( 1dl) Kuohukermaa 340 kcal

100g voita 713 kcal

koko muusi yht. 1843 kcal / 1,3kg

NYKYÄÄN muusini sisältää

1kg kuorittuja perunoita 750 kcal

300g (3dl) kevytmaitoa 120 kcal

Koko muusi yht. 870 kcal / 1,3 kg

Voit katsoa lisää ruoka-aineiden energia määriä Finelistä

sadonkorjuukasviket

 Annoksen energiamäärät

Perunamuusia 1dl 0n n. 85g ja 100g on n. 1,2dl

Entisessä elämässäni kattilallinen 1,3kg sisälsi siis energiaa 1843 kcal ja nykyään 870 kcal

Jolloin 100g sisälsi ennen 142 kcal ja nykyään 67kcal

Yllä ensimmäisessä kuvassa lautasella on 200g (2,4dl) perunamuusia, jossa on energiaa 134 kcal ja ennen siinä olisi ollut 284 kcal.

Lisäksi annoksessa on kasviksia n. 200g / 60 kcal sekä jauhelihakastiketta 100g / n. 150kcl joten kuvan annos yhteensä 344 kcal.Ennen anoksessa ei olisi ollut vihanneksia tai niitä olisi ollut vähän. Kastiketta ja muusia olisi ollut 2x enemmän, jolloin koko lautasellinen olisi ollut 568 Kcal. Todennäköisesti olisin vielä santsannut lisää ja syönyt ähkyyn itseni. Voit katsoa minun vanhan tarinani, millainen olin ennen kun söin toisella tavalla tehtyä muusia ja kasviksetkin usein unohtuivat lautaselta

Annoskoot kannattaa aina miettiä ja miten käyttää kasviksia. Kasviksilla saakin hyvin kevennettyä aterian energiamääriä, kun laittaa ensin puolet kasviksia ja toiselle puolelle hiilihydraattipitoista perunaa, riisiä tai pastaa ja jotain proteiinipitoista.  Monet välttelevät perunaa, mutta se on hyvää perusruokaa, kun ei lotraa siihen kermaa ja voita mielin määrin. Kuten huomasit ei annoksen energiamäärät olleet kovin suuret, kun se oli tehty kevyemmin.

Kts lisää perunasta vaikkapa ruokaviraston sivulta.

Pääset linkeistä katsomaan lisää tämän vuoden ja aiempien viuosien joulukalentereiden luukkuja…