JOULUKALENTERI

LUUKKU 8.

Juusto se ihana kaloripommi

Pidätkö juustoista?

Kuuluvatko ne sinun joulupöytääsi?

Onko juusto terveellistä?

Juustot kuuluvat monen joulupöytään, niin meidänkin. Muistan jo lapsuudesta, kun meillä oli lehmiä, ja maito meni meijeriin. Meijeri lähetti aina jouluksi laatikon erilaisia juustoja. Mukana oli myös homejuustoa, mistä emme tykänneet ja se annettiin aina äidin Rauha-tädille. Juustot jäivät meille perinteeksi ja nyt se Aurajuusto on minun suurta herkkua ja ilman sitä ei edes joulu tule!

Käymme yleensä äidin kanssa yhdessä jouluruokaostoksilla. Aattona syömme meillä ja joulupäivinä vanhemmillani. Kun vanhempani lähtevät aattoiltana kotiin, pakkaamme suurimman osan ruuista mukaan ja menemme siskoni porukan kanssa joulupäivänä sinne syömään samoja ruokia. Juustoja ostimme ennen montaa laatua, mutta nyt emme osta enään, kuin kahta laatua; Aurajuustoa ja jotain muuta tavallista juustoa. Ennen juustoja syötiin sitten viikkokaupalla, kun ei poiskaan voinut laittaa. Juustoja lisättiinkin joulun jälkeen moniin ruokiin. Nyt kun ei ole montaa laatua, tulee ne syötyä jo joulunpyhinä.

Juusto on hyvä kalsiumin lähde. Kalsiumia aikuisen tulisi saada joka päivä n. 800 mg . Useimmat meistä saavat kalsiumia helpoiten maitotuotteista. Jotta saisimme riittävästi niistä kalsiumia, tulisi maitoa juoda 4 lasia päivässä. Maitoa voi korvata myös mm. jogurtilla, rahkalla, raejuustolla sekä juustoilla. Jos käytät jogurtteja tai rahkoja, niin valitse mieluiten maustamaton ja vähärasvainen tuote, johon lisäät itse esim. marjoja. Maustetuissa jogurteissa on usein paljon sokeria. Kts lisää sokeripaloista2-3 juustosiivua korvaa yhden maitolasin kasiumin. Jos ei käytä maitotuotteita, voi kalsiumia saada myös kalsium-listyistä soija- ja kauratuotteista. Silloin kannattaa tarkistaa lisätyn kalsiumin määrä. Kts. lisää esim Luustosivustolta. Kalsiumia löytyy myös kasvikunnan tuotteista. Yllä olevista linkeistä voit katsoa lisää.

Juusto sisältää paljon rasvaa ja siten myös paljon energiaa (kcal). Maitopohjaisten juustojen rasva on suurimmaksi osaksi kovaa rasvaa. On olemassa myös kasvisrasvajuustoja, mutta niidenkin rasvanlaatu on hyvä tarkistaa, ettei niissä ole paljoa kovia kasvirasvoja. Rasvoista myöhemmissä luukuissa lisää. Kun valitsee juustoja, pitäisi niissä olla ravitsemussuositusten mukaan korkeintaan 17% rasvaa.

Juustot sisältävät paljon suolaa. Päivittäisen suolan määräksi suositellaan ravitsemusuositusten mukaan alle 5 g / vrk.

Alla juustojen energiapitoisuuksia Finelistä (keskikoisia annoksia)

Juusto 5 % (8 g) > 13 kcal

Juusto Emmental Punaleima 27-30 % (8 g) > 30 kcal

Juusto kermajuusto 30% (8 g) > 30 kcal

Sinihome juusto 27-30% (40g) > 135 kcal

 Mozarella, tuorejuusto 20 %, (40 g) > 107 kcal

Fetajuusto öljyssä (40 g) > 130 kcal

Raejuusto 1,5 % (15 g) > 13 kcal

Leipäjuusto 17-23 % (40 g) > 111 kcal

Voit katsoa lisää juustojen energiamääriä Finelistä

Juustojen energiamäärät vaihtelevat suuresti, joten valitse vähärasvaisempi vaihtoehto. Raejuuso, on hyvä kevyempi vaihtoehto. Leipäjuuston energiamäärä yllättää monet, kun keskustelen asiakkaideni kanssa siitä. Usein sanotaan että on ottanut vain pienen palan leipäjuustoa, ja eihän se haittaa.. Pieni leipäjuusto voi olla todellisuudessa iso kaloripommi varsinkin, jos sitä syödään jokapäivä ja joskus useammankin kerra.

Juusto on hyvä ja huono kaveri, kuten varmaan huomasin, mutta hyvää se maultaan on ja kuuluu pienessä määrin minunkin joulupöytääni tänä vuona.

 

Seraava 9. luukku aukeaa 9.12 aamulla