Joulukilot pois ennen joulua.

Joulukilot pois ennen joulua on nyt vajaan kahden viikon aikana tavoitteena. Usein laihdutetaan joulun jälkeen, mutta voisiko ne kilot ottaa pois jo ennen joulua? Toki olen jo syksyn aikan pudottanutkin näiden koronavuosien ja kevään jalkaongelmien tuomia kiloja ja ihan mukavasti on lähtenytkin. Nyt sitten olisi jouluaattoon aikaa 12 päivää, joten vielä ehtii sopivasti keventää ennalta ne joulukilot…

sadonkorjuukasviket

Miten sen teen?

Joulukilojen poiston aloitan tiukalla 1 tasolla ja syön päivän aikana 3 Cambridge -ateriaa. (One 2 one Diet) ja juon lisäksi kahvia, Cambridge -mehua sekä vettä. Olen tällä tasolla kunnes pääsen ekaan kahden kilon pudotukseen ja sitten kilo 2 tasolla ja jos vielä jää päiviä jäljelle meen 3 tasolle.  Eiköhän joulukin jo sitten tuu ja joulukilot on ennalta pois. Sittenpä voikin parina päivänä syödä rauhassa myös herkkujakin.

Kaikki paino, mikä lähtee nyt, ei ole läskiä, vaan siinä on myös nestettä ja tavaraa mahassa, niin siksi useampi kilo putoaa. Mutta samoinhan jolunakin paino nousee enempi, kuin läskiä tulee, mutta tilanne tasoittuu sitten muutaman päivän päästä joulun jälkeen. Toki oma laihdutukseni jatkuu sitten taas joulun jälkeen uusin tavoittein ja ohjelmin. Me valmntajatkin välillä tiukennetaan.

sadonkorjuukasviket

Mitkä ovat minun lemppari ateriat?

Voin syödä oikeastaan kaikkia Cambridgen aterioita, vaikkakin ne lempparitkin on, joita sitten syön enemmän. Lempparit on vaihdelleet vuosien kuluessa ja Puuro on aina ollut top 3 listalla. Tällä hetkellä syön eniten Cappucino -pirtelöä, jota en vuosiin juurikaan syönyt. Sen koostumus hieman muuttui joku aika sitten ja nyt se on se minun kaikkein suosituin tuote. Olen huomannut, että monen asiakkaani kohdalla on käynyt samoin.

Keitoista pidin ennen eniten Kana-sienikeitosta, mutta nykyinen kasviskeitto krutongeilla on vienyt voiton siitä.  Se taitaakin olla asiakkaidenikin kohdalla se suosituin keitto. Kirsikka-smoothie puolukoilla on aina minun herkku, mutta kun nyt ensin muutamaan päivään en syö edes puolukoita, niin taitaa se jäädä odottamaan niitä puolukoita. Vaniljasta tuli viime tilauksessa uusittu vanilja pirtelö, jota en ole vielä maistanut. Se on nyt myös laktoositon tuote. Mutta eiköhän sekin pidä jälleen maistaa ja ottaa käyttöön.

Pitääkin maistaa kaikki maut jälleen läpi, niin ei tiedä mikä nousee tällä kertaa ylitse muiden. Suklaa valmisjuoma unhtui suosikkituotteistani, joten tässäpä siitä vielä. Se on helppo, kun ei tarvitse edes sekoitella veteen, vaan on heti valmis juotavaksi. Sekin kuuluu niihin top 3 tuotteisiin lähes aina.

sadonkorjuukasviket

Lämmintä mehua

Koska yleensä aina 1 tasolla ketoosissa palelee, olen varannut Cambridgen punaista mehua juomaksi. Se on hyvää lämpimänä ja voisin juoda sitä vaikka kuinka paljon. Usein juon töissä sitä lämpimänä ihan muutenkin vain, kun en viitsi keittää kahvia. Mehuun, kun laittaa glögimaustetta, saa hyvää ja kevyttä glögiäkin. Onneksi kahvia voi juoda tällä tiukimmallakin tasolla. Ilman isoa mukia aamukahvia kuuden jälkeen ei aamu ala. Tästä se eka päivä on lähtenyt liikkeelle iloisin mielin.

sadonkorjuukasviket

Pääset linkeistä katsomaan lisää tämän vuoden ja aiempien viuosien joulukalentereiden luukkuja…