Slimmer of the year -kilpailun Suomen edustaja

Slimmer of the year -kilpailun Suomen edustaja valittiin Elokuun lopussa. Edustaja valittiin Cambridge Ohjelman Vuoden kasvokisan naisten-, miesten ja painonhallitsija sarjojen voittajista yleisöäänestyksellä netissä. Sanna Vauras-Mikkola Raahesta voitti kesäkuussa naisten sarjan ja elokuussa tuli voitto Suomen edustuspaikasta!! Kansainvälinen kisa käydään nettiäänestyksenä lokakuussa ja voittaja julkaistaan 17.11 Englannissa. Olemme toisten kisaajien ja heidän valmentajiensa kanssa kannustamassa Sannaa, kun hän nousee kisalavalle. Olen kertonut aiemmin taustaa Sannan kisailusta ja Lontoon voittomatkasta aiemmassa blogipostauksessani. Voit lukea lisää:

Valmistautuminen Lontooseen ja kisaan jatkuu

Englannin reissuun valmistautuminen jatkuu Sannalla ja Valmentajalla pikkuhiljaa. Passit jouduimme jo kaivamaan esiin, jotta matkan järjestäjä Jenni Cambridge ohjelmalta pääsi varaamaan matkat Englantiin. Matka aikataulu on nyt tullut ja lähdemme Helsingistä Englantiin maanantaina 12.11.2018 klo 8.00 ja palaamme takaisin Suomeen  seuraavana sunnuntaina. Aluksi olemme Lontoossa palkintomatkalla muutan päivän ja loppuviikoksi siirrymme Telfordiin, jossa myös kisan huipennus Slimmer of the year -kilpailu on. Olemme saaneet yhteistyökumppaneita Sannan matkavalmisteluille.

Hanna Kunnasmäki JuhlaLumosta lupautui laittamaan Sannalle hiukset matkakuntoon. Hannan kampaamo on minun toimiston seinän takana, joten Hanna on myös minun ”hovikampaaja”.

Sanna kävi Hannan luona kampaamossa tutustumassa ja näyttäytymässä, niin he pääsevät miettimään väriä ja hiusten mallia reissuun. Meidän talossa Niittykadulla on myös muita yrittäjiä jotka tulevat tekemään yhteistyötä matkan valmistelujen aikana. Toinen JuhlaLumon  yrittäjä Päivi Raetsaari on myös tarjoutunut tekemään  kulmat yms. ennen matkaa. Samasta talosta minun käytävän toiselta puolelta löytyy Elina Säily, joka tarjoutui tekemään ripset tai kynnet Sannalle ja Valmentajalle matkalle. Valitsimme Sannan kanssa molemmat uudet kynnet.  Näistä jutuista myöhemmin lisää…

Juhlapuku

Sannan kanssa oli aluksi tarkoitus valmistaa  juhlapuku itse. Kävin kuitenkin katsomassa Raahelaisesta juhlavaateliikkeestä Raahen Muoti Maailmasta, että olisiko siellä sopivia malleja ja samalla tiedustelemassa yhteistyöstä puvun suhteen. Kauppias Merja Siponmaa pyysi Sannaa käymään, että hän voi katsoa millainen puku Sannalle sopisi. Kerroin hieman taustatietoa Sannasta ja Sannan toiveista puvun suhteen.

Sannan omana toiveena oli,  että puku peittäisi ”alavatsan makkaraa”, joka on jäänyt suuren painonpudotuksen jälkeen jäljelle. Vaatteilla sitä voi peittää, mutta siitä ei kuitenkaan kokonaan pääse eroon kuin kirurgin veitsellä. Toinen toive Sannalla oli, että puku ei olisi hihaton. Koska Merja on tyyli ja värikonsultti, hän osaa heti katsoa millainen vaate Sannalle pitää olla huomioiden Sannan omat toiveet myös.

Kun menimme liikkeeseen Merja katsoi, että Sannalle sopivat kylmät värit ja hänen mukaansa puvun mallin leikkaus pitää olla oikeassa kohdassa, jos halutaan peittää ”vatsamakkaroita”. Sanna sai ensimmäiseksi kokeiltavaksi mekon, jonka Merja oli jo ehtinyt valmiiksi miettimään Sannan ennakkotietojen perusteella. Sanna kokeili pukua ja heti ihastui siihen, koska leikkaus oli oikeassa kohdassa ja puku ei ollut ”täysin hihaton”.  Puku on musta ja juhlava kokonaisuus. Puvun materiaali on vesipestävä eikä se rypisty matkalla. Koska olimme vain alustavasti katselemassa pukua, niin Sannalla ei ollut vielä puvun alle sopivia alusvaatteita joilla tehdään vielä se loppuviilaus.

Niinpä siinä sitten kävi, ettei muita pukuja edes soviteltu ja puku lähti mukaan. Kun asiantuntija auttaa asun valinnassa, asu löytyy nopeampaa kuin uskoisikaan. Meidän kangaskauppa reissu jäi sitten käymättä, emmekä enempää enään suunnitelleet puvun tekoa, vaikka itsekkin olisi ollut mukavaa tehdä se. Saimme kisailijalle todella edullisen puvun yhteistyössä Raahen Muotimaailman ja Merjan kanssa.

Muokkaame hieman yläosaa ja lyhenämme helmaa lähempänä reissua, koska Sanna on tällä hetkellä Cambridge taso-ohjelman 2 tasolla viilailemassa kisapainoa kesän jäljeltä.

Siro Asun Pia on lupautunut mukaan puvun alle tulevan alusasun valintaan ja hankintaan. Kerron alusasu asiasta myöhemmissä blogipostauksissa lisää.

Tulevia valmisteluita

Saimme Camridge Ohjelman graafikolta Johannekselta ohjeita varsinaisen kansainvälisen kisakuvan ottoon. Äänitämme Sannan kanssa materiaalia Johannekselle sunnuntaina, jota hän käyttää kisaesittely juttuihin. Ensi viikonloppuna Suomen Cambridge Ohjelmalla on Gaala Pietarsaaressa, johon tulee Cambridge Ohjelman henkilökuntaa sekä Suomen Valmentajat ja heidän puolisoita yms. Myös Sanna ja muut Vuoden Kasvo- sarjojen voittajat saivat kutsun. Sanna lähtee mukaan Gaalaan tutustumaan matkakumppaneihin.

Samalla reissulla Johannes kuvaa Sannasta uudet onnistuja kuvat, jotka tulevat kansainväliseen äänestykseen nettiin lokakuussa, jolloin kansainvälinen äänestys on. Kerron seuraavalla kerralla” Sanna lähtee Lontooseen” julkaisussa lisää tulevista kuvauksista sekä kuvausvaateiden valinnasta ja muista yhteistyökuvioista eri yrittäjien kanssa.

Tämä Sannan ja Valmentajan valmistautuminen matkalle Lontooseen ja itse kisaan on mieluista puuhaa myös itselle. Sannan kanssa on todella helppo tehdä yhteistyötä. Sanna on valmis aina kaikkiin juttuihin ja piristää aina iloisuudellaan ja aurinkoisuudellaan päivää!! On myös mukavaa tehdä yhteistyötä Raahelaisten yrittäjien kanssa, jotka ovat lähteneet hyvin mukaan matkajärjestelyihin liittyen.

Itse matkan Sanna sai Cambridge Ohjelmalta palkinnoksi Vuoden Cambridge Kasvo naisten sarjan voitosta. Naisten sarjan voitosta ja kisaedustajuuden voitosta saamme kiittä teitä kaikkia Sannaa äänestäneitä ja erityisesti Sannaa hänen omasta hienosta työstään vuosien varrella painonpudotusmatkalla. Toivottavasti kaikki olette lokakuussa antamassa äänenne kansainvälisessä Slimmer of the year -kisa äänestyksessä netissä.

Seuraa täältä blogistani, Cambridge Ohjelman Facebookista , Valmentajan facebookista ja Cambridge Ohjelman sivuilta miten kisajärjestelyt etenevät, milloin Sannaa päästään äänestämään kansainvälisessä äänestyksessä ja mitä itse Lontoon palkintomatkalla sekä sen jälkeen kisassa tapahtuu!

HUOM!

Toimistollani Raahessa Niittykatu 5, pidetään avoimet ovet su 23.9 klo 18-19 ja To 27.9 klo 18-19. Paikalla Valmentajan lisäksi myös SANNA!!! Voit tulla kuulemaan Sannan omia mietteitä ennen Lontoon matkaa!!