KEVYTTÄ JUHANNUSTA!!

Juhannus on alkamassa ja useimmilla on omat perinteet viettää sitä. Meillä vietetään yleensä juhannusaatto savusaunoen ja grillaten. Tänä vuonna onkin poikkeus vuosi sillä taksin ajovuorot (päivä ja yö) sattuvat aatolle ja savusauna lämpiää vasta juhannuspäivänä. Menemme tänään aattona vanhempieni luo grillaamaan. Yleensä meillä äidin kanssa on melko samanlaiset tarjottavat, paljon kasviksia tuoreina ja grillattuina yms.

Seuraavissa kuvissa grillinyytit kasviksilla. Nyyttejä voi tehdä mielensä mukaan. Niihin voi laittaa erilaisia vihanneksia pakasteesta tai tuoreina sekä perunaa. Jos käytän pakastevihanneksia tai suikaleperunaa sulatan ne ennen nyytteihin laittoa, jotta ne kypsyvät nopeammin.
Teen nyytit folioon, johon laitan pohjalle leivinpaperia, niin vihannekset eivät tartu kiinni. Nyytteihin voi lisätä nokareen kevyt tuorejuustoa, sulatejuustoa tai öljyä. Jos haluaa oikein herkutella juhannuksen kunniaksi, niin voi lisätä aurajuustoa tai oikeaa voita. Nyytit voi maustaa yrteillä, mausteilla ja pienellä määrällä suolaa oman maun mukaan.

Nyytti ainekset voi laittaa tarjolle ennen grillauksen aloittamista ja jokainen voi koostaa omanlaisensa.

Grillatessa nyytit kannattaa laittaa ennen lihaa kypsymään miedolle lämmölle, mikäli nyyteissä on pitemmän kypsymisen vaativia vihanneksia. 
Kuvassa grillissä nyyttien kanssa kypsymässä kanaa, possunfilettä, kesäkurpitsaa ja ananasta. Tarjoiluvaiheessa lautasella myös tuoreita vihanneksia ja vesi- ja hunajamelonia. Takuulla hyvää ja kevyttä.

Tässä oli yksi esimerkki kevyemmästä grillauksesta. Kokeile rohkeasti erilaisia kasviksia eri tavoin grillatessa ja löydä omat suosikit!!

Kevyempää Juhannusta!!

Outi

MILLAISIA HOTELLI AAMIAISIA SYÖT?

Olin loppuviikosta Pietarsaaressa koulutuksessa. Yövyin yhden yön hotellissa, jolloin söin aamiaisen siellä.  Aiemmin söin yleensä hotelli aamupalalla itseni ähkyyn, kun piti kaikkea mahdollista maistaa, vaikkei enään olisi edes nälkä.

Nykyään olen oppinut valitsemaan järkevästi hotelliaamiaisellakin. Tällä kertaa piti valita ruokia, jotka sopivat tasolle 2, eikä syödä pekonia, nakkeja, karjalanpiirakoita yms. Tasolla 2 voi syödä Cambridge aterioiden lisäksi Proteiinipitoista ruokaa, vihanneksia ja marjoja. Valitsin lautaselleni vihanneksia, vähän munakasta sekä savulohta. (kuvassa).

Marjoja ei ollut tarjolla, joten otin vähän hedelmäsalaattia, joka oli tehty tuoreista hedelmistä, ei säilykkeistä. Cambridge Ohjelmassa hedelmät tulevat ruokavalioon mukaan vasta tasolla 3.
Salaatin liemen jätin syömättä.

Jos olisin ollut tasolla 3 olisin voinut ottaa mukaan myös kokojyvätuotteet ja syödä vaikkapa oikean puuron halutessani.

ILLALLINEN HOTELLIN RAVINTOLASSA
Edellisenä päivänä koulutuksessa ei ollut minulle juurikaan 2 tasolle sopivaa ruokaa, joten päivällä nautin Cambridge aterioita ja illalla kävin syömässä hotellin ravintolassa. Ravintolassa syönti sopii hyvin näillä matalemmillakin tasoilla kun tekee vain oikeat valinnat. Tilasin lehtipihvin ja perunoiden tilalle kasviksia. Kuvassa annos jonka sain.

 Pihvin alla oli parsakaalta, paprikaa ja kesäkurpitsaa. Ne oli kevyesti lämmitettyjä / paistettuja ja todella hyviä ja niitä oli myös kunnon annos. Pihvi oli sitkeä, joten söin siitä vajaa puolet ja maustevoin jätin kokonaan syömättä. Kastiketta söin jonkin verran, kun sitä oli hankala ottaa pois ja se maistui kuitenkin tosi hyvälle. Onneksi Cambridge Ohjelmalla ei tarvitse aina nipottaa vaan voi elää tilanteiden mukaan ja tehdä ruuissa mahdollisimman hyviä valintoja

Molemmilla aterioilla kalori määrät jäi melko alhaisiksi. En laskenut niitä mutta ne oli takuulla pienemmät kuin jos aamiaisella olisi ollut pekonia, nakkeja yms. ja illallisella ranskiksia tms.

Outi

BLOGGAAJAN TAUSTAA

BLOGGAAJAN TAUSTAA

Nimeni on Outi Kolehmainen (o.s. Tikkala). Seuraavassa on bloggaajan taustaa minusta. Kevyemmin eteenpäin blogiini. Tausta selittää enemmän miksi kirjoitan blogissani olevista aiheista metsässä liikkumisesta, terveellisestä ruuasta, marjoista, laihduttamisesta Cambridge Ohjelmasta yms.

Kuva kesältä 1966… vuoden vanhana.

Olen lähtöisin pienestä maalaiskylästä Kopsasta Pattijoelta (kuuluu nykyisin Raaheen), jossa asuin lapsuuteni äidin, isän ja vuoden vanhemman siskoni kanssa vanhempieni maa- ja metsätilalla.
4H harrastukseni liittyy myös taustaani, koska sen myötä aloimme siskoni Soilin kanssa viljellä mansikoita (7aaria) jo ala-asteikäisinä. Vanhempani lisäsivät myös marjan viljelyä ja isälläni oli myös mehiläisiä pitkään.
Mansikan viljelyssä tutustuinkin jo nuorena yrittäjyyteen eikä kesätöistä ollut puutetta.
Tärkein liikuntaharrastukseni lapsuudessani oli suunnistus, jonka aloitin toisella luokalla ollessani. Urheiluseurani oli Saloisten Reipas, Suunnistusta harrastin aktiivisesti ja kävin kilpailuissa lähes täysi-ikäiseksi asti, Olin mukana mm. Jukolassa Venlojen viesteissä useita kertoja.
Pohjakoulutukseni on peruskoulu, jonka jälkeen menin metsäkouluun yleisjaksolle 1980 luvun alkupuolella. Toiveenani oli päästä opiskelemaan metsäinsinööriksi, mutta minun ”opiskelulahjani” eivät riittäneet metsäopistoon pääsyyn. Kesällä olin harjoittelemassa Raahen metsänhoito yhdistyksellä, jolloin mm. istutin metsää ja olin risusavotassa.
Metsäkoulun jälkeen parantelin peruskoulun todistusta Kalajoen Kristillisessä kansanopistossa ja mietin uusiksi mikä minusta tulee isoksi. Seuraava etappi olikin sitten Lybeckerin käsi- ja taideoppilaitos ja ompelulinja 2v. Opintojen jälkeen olikin alanvaihto edessä allergian takia. Ompelu onkin ollut tärkeä harrastus sen jälkeen. Nykyvuosina ompeleminen on jäänyt muiden kiireiden takia vähemmälle. Toivon että saan siirrettyä niitä oppeja tulevaisuudessa tytölleni. Kuvassa itse tekemäni kansallispuku Lybeckerin ajoilta.
Lybeckerin jälkeen jo täysi-ikäisenä siirryinkin puutarhapuolelle. Taustalla oli nuoruuteni mansikkaviljelmäni ja kiinnostus luontoa kohtaan. Puutarha urani aloitin Kempeleen puutarhaoppilaitoksessa yleisjaksolla
Ensimmäinen harjoittelupaikkani oli Puutarhantutkimuslaitoksella Piikkiössä. 
 Harjoittelun jälkeen siirryin Lepaan puutarhaopistoon kolmeksi vuodeksi viljely- ja markkinointilinjalle, mistä valmistuin viljely- ja markkinointi hortonomiksi.  Väliharjoittelut tein Tampereella puutarhakaupan puolella.

Ensimmäinen oikea työpaikkani oli Oulun maaseutukeskuksessa vihannes- ja marjanviljely neuvonnassa v.1990. Maaseutukeskuksen aikana asustelin ensin vuoden Oulussa ja toisen vuoden Ruukissa.

Parin maaseutukeskusvuoden jälkeen v.1992 löysin itseni Kempeleen puutarhaoppilaitokselta opetuspuolelta ja opetusaineita olivat mm. vihannes ja marjanviljely, kasvutekijät, kasvinsuojelu jne. Työn ohessa luin kasvatustieteitä ja suoritin ammatillisen opettajakoulutuksessa. Vihanne- ja marjanviljely onkin hyvää taustaa blogini kasviksiin liittyviin kirjoituksiini.

Opettajan työn ohessa täydensin hortonomin tutkinnon AMK hortonomiksi ja opiskelin myös ammatilliseksi erityisopettajaksi.

Harrastuksiani opettaja aikoinani ja sen jälkeen ovat ovat olleet  mm. miilunpoltto, ompelu, laihdutus, ja loppuvuosina liikunta sekä taksilla ajelu.

Isäni perehtyi grillihiilien tekoon miilua polttamalla. Innostuin isäni jälkeen polttamaan myös muutaman hiilimiilun tuttavamme kanssa (1994-1996).

Taksinkuljettaja kurssille lähtö oli aluksi vitsi, mutta löysin itseni taksin ratista juhannuksena 1995.
Aluksi ajelin taksia lähinnä viikonloppuisin ja loma-aikoina vahtelevasti. Taksista löysin mieheni Pentin ja 1997 menimme naimisiin. Rakensimme talon Kopsaan kotiseudulleni melko pian naimisiin menomme jälkeen. Tyttäreni syntymän jälkeen v.2008 jäin pois opettajan työstä ja samoihin aikoihin taksilupa siirtyi miehelleni ja aloimme ajaa taksia vuorotellen. Aloitettuani Cambridge valmentajana taksi on jäänyt jälleen harrastukseksi.

Merkittävä osa taustaa on ollut, ettö melkein koko aikuisikäni olen ollut ylipainoinen ja olen ollut pariin otteeseen lähes 30 kg painavampi. Olinkin aikuisiällä pitkään sohvaperuna ja vuosina 2004-2005 sairastuin ja silloin päätin että pudotan painoni ja alan liikkumaan enemmän. Aloin ensin keväällä kävelemään painon pudotessa ja pikkuhilja opettelin juoksemaan. Elokuussa kun menin ODL:n juoksukouluun jaksoin juuri ja juuri ”juosta” (kävelyvauhtia) puolituntia. Talven harjoittelin 3-4 kertaa viikossa säännöllisesti ja keväällä juoksin elämäni ensimmäisen maratonin.

Kuvassa maalisuoralla ja maaliin tulon jälkeen omin jaloin eteenpäin…ja illalla viihteelle..

Tavoitteenani oli juosta seuraavana vuonna toinen maratoni, mutta aloin odottamaan tytärtäni Maijaa. Jälleen oli pudotettavaa painoa reilusti ja kunto nollassa.

Uusi maraton projekti oli loppusuoralla kun  polvestani repesi rusto taksissa ja maraton jäi juoksematta. Kun jälleen juoksu oli mahdollista niksahti liukkaalla selkä ja nyt (2016) jälleen alan olla juoksukunnossa, mutta pitkän kävelyjakson jälkeen menee aikaa päästä taas kuntoon. Ikäkin on otettava jo huomioon sillä 50-kymppinen ei ole enään nuori. Haaveena on edelleen juosta maratoni, mutta vuosien kuluessa on oppinut ettei kaikki haaveet toteudu ja tavoite on päästä kuitenkin puolimaraton kuntoon.

Urani Cambridge valmentajana alkoi valmistuttuani Cambridge Ohjelman valmentajaksi helmikuussa 2014. Olin edellisenä syksynä pudottanut ylipainostani viimeiset 12 kg Cambridge Ohjelmalla. Aiemmin olin pudottanut kaikilla mahdollisilla tavoilla mutta paino oli aina tullut takaisin. Nyt olen Taso-ohjelman avulla pitänyt painoni muutaman kilon heitolla, mutta kymmeniä kiloja ei ole enään tullut takaisin.

Pidän monipuolisesta Cambridge Valmentajan työstäni, siksi olenkin jatkanut opiskelujani Cambridge Ohjelman puitteissa. Tavoitteenani on tehdä työtäni  mahdollisimman hyvin ja täysipainoisesti kehittymällä valmentajana. 2015 valmistuin Cambridge Personal Traineriksi. PT:n koulutuksessa keskityimme erityisesti luomuliikuntaan ja miten voi liikkua monipuolisesti ilman isompia apuvälineitä omaa pkehon painoa hyödyntäen.. Liikkua voi mponipuolisesti pihalla , metsässä tai vaikkapa leikkipuistossa. Tästä koulutuksesta on hyötyä neuvoessani laihduttavia asiakkaitani liikunnan puolella. Lisäksi halusin oppia enemmän liikunnasta ja ihmisen mm. lihasten toiminnasta sekä oppia ymmärtämään miten pystyn itse jälleen liikkumaan oikein ja ehkä juoksemaan maratoninkin vielä uusiksi. En tee varsinaisia PT:n töitä, vaan käytän näitä luomuliikunnan oppeja laihduttajien ja painonhallitsijoiden valmennuksessa. Lisäksi olen käynyt  Kuntoon Cambridge Ohjelmalla koulutuksen 2017. Olen käynyt myös Cambridge Ohjelman Ravintovalmentaja koulutuksen 2016, joka on myös yksi tärkeä syy miksi kirjoitan tätä blogia, sillä sen jälkeen aloitinkin heti tämän Blogin perustamisen.

Toivon teille Kevyemmin eteenpäin blogin lukijoille bloggaajan taustaa artikkelin myötä antoisia lukuhetkiä!!

Artikkelia on muokattu 22.4.2018, blogini siirryttyä Bloggerista WordPressiin.

TASOLLA 2 JA LOHI-SIPULIKEITTOA

Toinen viikko alkamassa Cambridge Ohjelman tasolla 2.

Viime viikolla siirryin tasolle 2 sunnuntaina, sillä lauantaina olin ”töissä” koko päivän lakkiaisissa ja olin luvannut itselle jo taso-ohjelman aloittaessani, että olen siellä tasolla 2-”10”, joten sain syödä mitä halusin. Onneksi tarjottavana oli myös hedelmiä ja vihanneksia, niin kaikki syödyt eivät olleet ”herkkuja”. Sunnuntaina oli vaikeaa aloittaa suunnitelmani taso 2. Lisää haastettaa paluuseen teki myös la-su välisen yön taksilla ajelu. Silloin kun on oikein väsynyt ja yöunet ovat jääneet vähiin, on vaikeampi vastustaa kiusauksia.  Riittävä nukkuminen onkin tärkeää laihduttamisen ja painonllinnan onnistumisen kannalta.

Toinen viime viikon haaste oli tiistaina, kun edellisen yön unet jäivät jälleen vähiin yökeikan takia. Silloin tuli pientä lipsumista, ei kuitenkaan herkkuja, vaan oikeaa ruokaa suunniteltua enemmän. Muuten taso 2 on mennyt suunnitelmien mukaan. Aion jatkaa tasoa pari päivää suunniteltua pitempään repsahduksen takia.

Nyt toisen 2 tason viikon alkaessa olen päässyt hyvin takaisin oikealle tasolle. Viime yönä olin taksissa ja tämä päiväkin on mennyt hyvin huonosta nukkumisesta huolimatta.

1- tasolla eniten teki mieli marjoja ja nyt tasolla 2 olenkin syönyt pakastemarjoja joka päivä, sillä ne kuuluvat suomalaisiin ravitsemussuosituksiin ja tietenkin Cambridge Ohjelman tasolle 2.

Tasolla 2 syödään kolmen Cambridge aterian lisäksi myös vihanneksia ja proteiinipitoista ruokaa.
Tänään tei koko perheelle lohikeittoa. Muut meillä evät suostu syömään sipulin paloja, joten tein keiton kahdella kattilalla. Kuvissa molemmat keitot ja arvaat varmaan kumpi on minun….

LOHI-SIPULIKEITTO

Lohta 50g
Sipulia ja porkkanaa yht 300g
Kevyt kermaa 15% 0.5dl
Maustepippuria
Yrttisuolaa

Vihannekset keitetään ja lopuksi lisätään lohi sekä kevytkerma ja kiehautetaan kunnes lohi on kypsää.
Olisin laittanut lisäksi tilliä mutta sitä ei ollut kotona.  Annoksessa oli n. 200 Kcal. kaloreita olisi ollut hieman vähemmän mikäli en olisi laittanut kevyt kermaa

Perunaa en lisännyt koska tasolla 2 ei syödä vielä perunaa vaan sitä voi syödä tasolta 3 alkaen, joten toinen keitto sopisikin tasolta 3 alkaen.

LOHIKEITTO (lautasmallin mukaan kuvassa)

Porkkanaa 1/2 koko keiton määrästä
Perunaa 1/4
Lohta 1/4
Maitoa liemeen
Maustepippuria
Yrttisuolaa
Sipulijauhetta (meillä saa olla,  kunhan ei ole sipulin paloja)

Tämän keiton voi nauttia kokojyväleivän kanssa ja lohesta tulee hyviä rasvoja, jolloin lautasmallikin toteutuu hyvin. Mikäli liemessä ei ole riittävästi maitoa, ota lasi maitoa keiton kanssa.

Tästä jatketaan eteenpäin ja onhan se om vyökin kiristynyt. Kohta kolmas reikä……

suomalaiset ravitsemusuositukset

Oman VYÖN KIRISTYS tasolla 1 / PINAATTIKEITTO

Itselle on päässyt kertmään muutama ylimääräinen kilo, joten oli aika aloittaa oma VYÖN KIRISTYS Cambridge Ohjelmalla.

Aloitin lauantaina 21.5.2016  tasolta 1. Tavoitteenani on käydä kaikki tasot läpi 2vk/taso. Kesä on hyvää aikaa olla ohjelmalla, koska kesällä saadaan tuoreita vihanneksia ja marjoja ja taso-ohjelman edetessä grillailukin on helppoa, kun käyttää paljon kasviksia.

Kesäisin itsellä on ongelmana jäätelön syönti, joten nyt kun käyn ohjelmaa läpi, voin syödä jäätelöä vasta loppukesästä ja jäätelökilot jäävät kauppaan. 1 tasolla pääsee myös irti kaikesta herkkujen syönnistä, joka alkoi olemaan jälleen melkein jokapäiväistä. Lisäksi suolan käyttö pääsi taas lipsumaan. Tasolla 1 suolaa saadaan vain vähän Cambridge aterioista. Olin viikon pelkillä ”pusseilla” eli söin vain Cambridge aterioita.

Eka viikon pahimmat oireet tulivat neljäntenä päivänä, jolloin iski hirveä siivousinnostus, joka ei yleensä iske kovin usein. Töissä olen ollut normaalisti ja joka päivä olen kävellyt vähintään 20min. Usempana päivänä kävelyä on lipsahtanut vähän pitemmästi. Tasolla 1 kannattaa kuunnella omaa kehoa ja liikkua oman tuntemuksen mukaan, kuitenkin rauhallisesti.

Ensimmäisen viikon saldo oli vyön viimeisestä reiästä siirtyminen toiseksi viimeiseen.

Perjantaina Siirryin 1+ tasolle, jolloin voin syödä Cambridge aterioiden lisäksi vihanneksia ja vähärasvaista proteiinipitoista ”oikeaa ruokaa”. Lauantaina oli grillattua kanaa keitettyjä ja raakoja vihanneksia. Eilen sunnuntaina olikin taksi päivä, jolloi Cambridgeaterioiden lisäksi hain subista kana salaatin Cambridge aterioiden lisäksi. Eilen aamulla sorruin jo vähän juoksemaankin aamulenkillä, kun olo tuntui niin hyvältä. Viime aikoina en ole juossut juuri ollenkaan pienten jalkaongelmien vuoksi. Painon nyt tippuessa alkaa tehdä mieli juosta jo enemmän, vaikka pitäisi malttaa ottaa vielä rauhallisesti.

Tänään olikin toimistopäivä kotisalla, joten tein PINAATTI kasviskeiton.

Tässä helpon keiton ohje:

Pakaste pinaattia sekä  kukkavihanneksia n. 300g
Sulatejuustoa puolikas ruokalusikallinen
1 keitetty kananmuna
suolaa tosi vähän…

Keitä pinaatti ja vihannekset vähässä vedessä, jolloin saat paksumman keiton. Jätä muutama parsakaalin ja porkkanan pala koristeeksi ja soseuta muut vihannekset ja pinaatti tehosekoittimella.
Kaada kattilaan takaisin ja lisää nokare sulatejuustoa ja kiehauta kunnes sulatejuusto on liuennut keittoon. Kaada lautaselle ja lisää keitetty kananmuna sekä koristeeksi loput vihannekset.

Suolaa ei tarvinnut lisätä juuri ollenkaan, kun tasolla 1 totuin vähäiseen suolan käyttöön ja kaikki normaali suolainen maistuu nyt liian suolaiselle

Annoksessa on n. 200 Kcal

Suomalaisten ravitsemussuositusten mukaan kananmunaa suositellaan syötäväksi korkeintaan 2-3 kpl/vk ja suolaa enintään 5g/ päivä

(Katso lisää: Suomalaisten ravitsemussuositukset )

Taso 1+ jatkuu lauantaihin asti ja sitten siirtyminen tasolle 2. Lauantaina on siskon pojan lakkiaiset, niin silloin voin ottaa lisäksi pienen määrän jotakin ylimääräistä. Kun suunnittelee ”lipsumiset” etukäteen ja pysyy kohtuudessa niin silloin se on sallittua. Paluu oikealle tasolle pitää olla heti kun juhlista lähtee kotiin.

Päivittelen tänne blogiin taso-ohjelman etenemistä muutaman päivän välein.