Lohikeittoa junassa

Lohikeittoa junassa

Lohikeittoa löytyi junan aterialistalta tänään matkalla Helsinkiä kohti. Matkalla tein pientä salapoliisin työtä. Yritin selvittää mitä se sisältää ja kuinka paljon sitä on. Keiton ja lisukkeiden aineosat sain ravintolavaunun myyjältä hyvin. Näytti mitä ne sisältää kännykältä, mutta tarkkaa annoksen kokoa tai energiamäärää en saanut. Arvioin ne tässä jutussa fineliä apuna käyttäen ja levitteen sekä leivän netin tietojen perusteella.

Lohikeitto

Lohikeitto sisälsi aineosa luettelon mukaan 26% lohta ja keitossa tuntuikin olevan melko suuri määrä sitä. Toiseksi eniten oli perunaa. liemessä oli laktoositonta kermaa. Lisäksi muita aineksia oli pieniä määriä. Näiden tietojen perusteella sitten yritän arvioida, vaikka en tiedä tarkkaa annoksen kokoa.

Katsoin finelistä lohikeiton, kerma energiamäärän. Siinä on 115 kcal / 100 g. Annos oli täyttävä ja sitä oli kunnon lautanen ja arvioin määräksi 3 dl. Saattoi olla enempiki. Jos sitä on 3dl on annoksessa 345 kcal. Jos keittoa olisi 4 dl, mikä myös oli mahdollista, niin siinä olisi 460 kcal. Toki pitää muistaa, että kerman määrää en tiedä, jolla myös suuri merkitys annoksen energiamäärään ja samoin lohen määrällä.

Lohessa on n. kaksinkertainen määrä energiaa vähärasvaiseen kalaan verrattuna, mutta siinä on tyydyttymätöntä hyvää rasvaa paljon. Finelin mukaan lohifilee, kasvatettu on energiaa 226 kcal / 100g josta 24 g on rasvaa. Koko rasvasta vain 6 g on huonoa rasvaa ja loput hyvää. Kun syöt lohta kunnon annoksen, saat päivän hyvät rasvat ja samalla hyvän annoksen mm. omega 3 rasvahappoja.

Levitteenä oli Keiju.

Katsoin Keijun sivuilta mahdollisen rasvan, Junasta saamien tietojen perusteella siinä ei ollut laktoosia ja suolaa oli vain 0,7% joten päättelin Keijun sivuilta, että rasva on Keijun laktoositon kasvirasvalevite 70%.

Levitteessä on todellakin suolaa vähän eli 0,7%. Rasvaa on 70g / 100g , josta tyydyttyneitä eli huonoja rasvoja on 20g, alle 1/3, kuten hyvässä levitteesä pitääkin olla. Suolan määrä ja rasvan laatu vaikuttavan siihen, että tällä levitteellä on Sydänmerkki. Sydän merkin tuotteet ovatkin aina hyviä valintoja.

Todennäköisesti levitettä oli pienessä annospakkauksessa 10 g ja energiaa siinä on silloin 63 kcal (630 kcal/ 100g)

Leipä oli Vaasan ruisruutu.

Katsoin sen tarkemman sisällön googlen avulla. 1pala (sis. ylä- ja alapuolen) on 38 g ja siinä on 243 kcal / 100g, joten ruuan annoksen leipä oli n. 92 kcal. Leipä oli täysjyvä leipää koska ruisruudussa on reilusti yli puolet täysjyvää. Kuitua siinä on 9,3 g/ 100 g. Jotta tuote on runsaskuituinen pitää kuitua olla vähintään 6 g / 100 g. Junan annoksessa 38 g kuitua on 3,5 g.

Tämä leipä löytyy myös Sydänmerkin sivuilta.

Maito

Maito oli laktoositonta Eila kevytmaitoa juomaa, jossa on energiaa 39 kcal / 100g. Maito ei kuulunut annokseen, vaan otin sen ylimääräisenä aterialle.

Yhteenveto koko lohikeitto ateriasta

Koko annoksen energiamäärä:

3 dl Lohikeitto -> 345 kcal

38 g Leipä -> 92 kcal

10 g Levite -> 63 kcal

2,5 dl Maito -> 97 kcal

Koko ateria 597 kcal

Mitä tässä ateriassa sitten oli hyvää ja huonoa? Tästä tuli hyvin kuitua ja täysjyvää leivästä, kalsiumia maidosta, proteiinia lohesta, maidosta ja leivästä. Lisäksi hyviä rasvoja lohesta ja levitteestä, hiilareita leivästä, perunasta sekä maidosta.

Mutta mitä aterialta puuttui? No ne kasvikset tietenkin!!! Joten tänään illan mittaan pitää täydentää kasvisten saantia vielä reilusti aamuisten marjojen lisäksi.

Keiton kävin syömässä täällä junassa jossain Kauhavan kohdilla ja nyt tässä kirjoittelun loppuvaiheessa ollan jo Tampereella pysähdyksissä, Joten eiköhän tämä joulukalenterin luukku tule valmiiksi hyvin ennen Helsinkiä….jatketaanpa vielä loppuun ja linkit yms. kohdalleen..

Joskus, jos haluaa tietää tarkkaan mitä on esim. lounaalla syönyt, joutuu tekemään melko paljon työtä energiamäärien selvittämiseksi. Tällä kertaa, kuitenkin selvisi melko hyvin mitä söin. Toki lohikeiton energiamäärä on noin määrä.

Lohikeittoa voi syödä One 2 one Dietin Kymppi Pois -Ohjelmalla  laihduttava jo  ohjelman kuudennella viikolla, jos ei ota ihan koko määrää keittoa tai kaikkia minun lounaalla olevia lisukkeita.

Voit käydä lukemassa aiemmista jutuistani miten kerman rasvapitoisuus vaikuttaa keiton energiamääriin Lanttusosekeitto – onko kermalla väliä tai Vuoden 2019 joulukalenterista Savuporo-juustokeitto. Savuporokeitossa myös miten keiton energiamääriin voi vaikuttaa.

Pääset linkeistä katsomaan lisää joulukalentereiden luukkuja, myös aiemmilta vuosilta..