4. viikko Cambridge Detoxilla

4. viikko Cambridge Detoxilla alkanut ja uudet haasteet jälleen. Lisää ruokaa luvassa myös. Saan nyt syödä isomman aamupalan ja leipää, jota moni laihduttaja odottaakin Cambridge Ohjelmalla viikkojen edetessä. 4. viikko onkin nyt Cambridge Detoxin viimeinen viikko ja samalla haastellisin, että saa ruokarytmin kohalleen ja muistaa syödä riittävän useasti. Tässä vaiheessa useinmiten vatsa on tottunut jo vähän kevyempään syöntiin, niin nyt pitääkin syödä jo viisi kertaa vaikka ei olisi nälkä.

Myös ruuan lisäämisen myötä pitää kiinnittää huomiota annoskokoihin sekä niiden koostumuksiin, vaikkakin niihin on nyt Cambridge Detoxissaa yksinkertaiset ohjeet, kunhan niitä vain noudattaa ja malttaa tehdä itse syötävät ruuat. Jos Detoxilla käy ”ulkoruokinnassa” lipsuu annokset ja ruoka-aineet helposti liian runsaiksi tai vääränlaisiksi.

 

4. viikon eka päivä…

4. viikolla ensimmäinen aamu olikin poikkeukksellinen. Lähdin aamulla seitsemän aikoihin sairaalalle polven piikitykseen. Itse piikitys oli nopea toimenpide mutta siellä meni kuitenkin aikaa, kun joutui käymään leikkaussalissa asti ja ennen sitä oli normi haastattelut yms kuten leikkaukseen mennessä, vaikka itse toimenpide olikin lyhyt. Piikitys tehtiin puudutuksella, joka olikin se kaikkein ikävin juttu. Kun toimenpide oli ohi pääsin lähtemään pois. Sen jälkeen tuli vähän huono olo, kun en ollut aamulla muistanut syödä mitään ja jännitin itse piikitystä. Niinpä meninkin sitten kahville, kun oli aikaa ennen Kalajoelle lähtöä.

Neljännen viikon syönnit

Ensimmäisen aamun piikityksen jälkeen kahvilassa otin reissumiehen, jotta sain aamun aamiaisen syötyä. Olihan se leipä hyvää pitkästä aikaa!!!  Leipiäkin voi olla monenlaisia ja niiden energia määrät voivat vaihdella paljonkin. Reissumiehen täytteiden koot on arvioitu ja kalorit katsottu Finelistä niiden perusteella.

  • Reissumies 138 Kcal
  • Paistettu kananmuna 107 kcal
  • 2 kpl kinkkusiivuja 24 kcal
  • 1 siivu juustoa 50 kcal
  • 10 g levite 62 kcal
  • salaatti 2 kcal
  • muutama siivu maustekurkkua 6 kcal

Koko reissumies yhteensä 389 kcal, eli ihan kunnon aamupala. Kun en ollut syönyt suuria annoksia Detoxin aikana, oli koko reissumies suuri annos minulle ja vatsa täyttyi. Meinasin jättää ylemmän leipäpalan syömättä, mutta kun se oli niin hyvää söin senkin lopulta.

Muina aamuina aamupala olikin vähän kevyempi. Tässä ( kuva alla) yksi esimerkki:

  • Kaurapuikula 79 kcal
  • 2 siivua kinkkuleike 24 kcal
  • 50 g kurkku 6 kcal
  • 20 g paprika 6 kcal
  • 5 g levite 31 kcal

Yhteensä tässä leivässä on energiaa 146 kcal. Kuten näkyy leipiäkin voi olla monenlaisia kalorimääriä ja sillä minkä kokoinen leipä on ja mitä se sisältää. Millainen sinun leipäsi on, kannattaa miettiä.

Voit lukea lisää leivistä ja niiden päällisistä aiemmasta blogijutustani:

Liikunta

Tällä viikolla liikunta oli oma haasteensa sillä tiistain piikitys kipeytti vähän lisää polvea. Piikitys päivänä kävin marrasputki haasteen kävelemällä, kun en vielä uskaltanut hölkkäillä. Toisena päivänä hölkkäilin kevyesti jo 1,6 km, joka oli haasteen vähimmäisvaatimus. Torstaina jalka oli sen verran arka ja edellisenä yönä kipeä, että jätin pakosta lenkin väliin. Harmitti hirveästi, mutta oli pakko ajatella polvea. Muina päivinä kävinkin kaikki lenkit, kuten haasteessa piti ja pari viimeistä Detox päivää hölkkäilinkin jo toisen tavoitteen 25 min mukaan. Lenkkimaastot olivat vähän yksitoikkoisia viikolla mutta viikonloppuna ehti  lenkille valoisampanakin aikaa.

Viikonloppuna kävin myös muutaman tunnin raivaamassa metsää. Sopivaa pientä puuhastelua sunnuntaille… Polkujuoksujutun jätin keskiviikkona väliin edellisen päivän piikityksen takia.

Tällä tasolla liikunta onnistuukin jo todella hyvin 4. viikon aterioilla ja energiamäärillä ja jos polvi olisi ollut kunnossa, olisin lisännyt liikuntaa paljon.

4. viikon tuntemuksia

4. viikko meni ihan mukavasti, kun sai syödä jo 2 oikeaa ruokaa kolmen Cambridge aterian lisäksi. Tälläkin viikolla oli yksi päivä, jolloin väsytti, kun edellisen yön unet oli jäänyt lyhyeksi, kun menin liian myöhään nukkumaan ja aamulla oli aikainen ylösnousu. Pirteyttä riitti muuten tosi hyvin. Nälkä ei vaivannut ollenkaan ja piti oikein miettiä että tulee kaikki syötyä. Tällä viikolla söin välipalaksi Cambridge patukoita myös, jolla pystyy korvaamaan yhden kolmesta cambridge ateriasta.

Mielitekoja oli jonkin verran, mutta kun sai syödä monta kertaa päivässä, niin sai aina ajatella, että pian saan jotain syötävää. Pitää vain kestää muutama tunti eteenpäin. Pirtelö illalla puolukoiden kanssa oli hyvä makean nälkään patukan lisäksi. Kunnon lipsumisia ei nyt tullut, vaan pysyin viikon ohjelmassa aikalailla lukuunottamatta pieniä oikeiden aterioiden koostumuksia.  Yhdellä aterialla oli esimerkiksi lohta, joka ei ehkä kuulu detoxille ja pala oli hieman liian suuri. Kävin myös syömässä kerran salaattiannoksen, jossa oli hedelmiä seassa. Näillä pikku lipsumisilla päivän kalorimäärät ei pysyneet ihan oikeassa, mutta ei onneski mennyt ihan höpöksi, mikä olisi ollut myös mahdollista. Kokonaispainon pudotus olisi voinut olla vähän parempikin, jos näitä pikkulipsuja ei olisi ollut.

Detoxin tulokset voit lukea loppuyhteenvedosta ja sitä ennen voit vaikkapa katsoa vielä aiemmat viikot: