mennessä Outi Kolehmainen | touko 30, 2016 | Yleinen
Mietitkö valmistujaisjuhlien tai muiden kesäjuhlien tarjoilua?
Monet ihmiset käyvät useissa juhlissa esimerkiksi koulujen päättäjäispäivänä.
Voisitko sinä tarjota jotain vähän kevyempää?
Hedelmät ja vihannekset ovat useimmille vierailijoille mieluinen kevyt syötävä.
Värikkäillä kasviksilla saat samalla tarjoilupöytään iloista kesän väriä.
Tutki kaupan vihannes- ,hedelmä ja marjavalikoima ja löydä värikkäät ja terveelliset tarjottavat.
Lisäksi voit pilkkoa esimerkiksi kanaa, kalaa, juustoa yms. suolaiseksi. Älä sekoita aineksia keskenään, niin kaikki voivat valita mieleisensä syötävän.
mennessä Outi Kolehmainen | touko 26, 2016 | Yleinen
Varma kevään merkki on ulkomaisen parsan saapuminen kauppoihin.
Mielestäni parsa on parhaimmilaan keitettynä tai höyrytettynä ilman ylimääräisiä mausteita.
Kuvassa keitettyä parsaa, kurkkua, paprikaa, grillattua broileria ja grillissä kypsennetty perunakasvis nyytti.

Parsakeitto
Kuvan parsakeitto on tehty valkoisesta ja vihreästä parsasta.
Keitä parsat pehmeiksi ja kaada ne keitinliemineen kulhoon. Jätä muutama verson pää koristeeksi. Soseuta parsat tehosekoittimella. Kaada sose takaisin kattilaan ja lisää nokare kevyt tuorejuustoa tai sulatejuustoa. Tässä keitossa ei ole muita mausteita, ainoastaan hieman suolaa. Anna kiehahtaa ja kaada tarjoiluastiaan
Parsaa voi kasvattaa myös itse. Parsa vaatii useamman vuoden taimikasvatuksen, mutta samasta taimesta saakin parsaa jopa parikymmentä vuotta.
Parsa vaatii runsasmultaisen ja lämpimän kasvupaikan, eikä paikalla saa olla monivuotisia rikkakasveja. Se vaatiikin vuosittain säännöllistä rikkaruohojen kitkentää.
Vihreä ja valkoinen parsa kasvatetaan muuten samanlailla mutta valkoinen pitää laittaa harjuun kasvamaan tai mullata ennen kuin versot tulevat maan pinnalle. Maan alla parsan verso pysyy valkoisena ja maan pinnalla se muuttuu aurigon valon ansiosta vihreäksi.
Parsa kerätään täällä pohjoisemmassa loppukeväästä tai alkukesästä. Taimesta ei saa kerätä kaikkia versoja, vaan osa pitää jättää kesäksi keräämään taimelle ravintoa, jotta se jaksaa nousta jälleen seuraavana keväänä
Kuvassa pieni parsan taimi, jonka voi istuttaa. Pieni taimi kannattaa antaa vahvistua pari vuotta ennenkuin kerätään satoa. Taimet voi kylvää myös itse, mutta se vaati vielä enemmän aikaa.
Kuvan taimi löytyi Särkän Perennataimistolta Raahesta.
mennessä Outi Kolehmainen | touko 15, 2016 | Yleinen
Pavut ovat terveellinen valinta ruokapöytään. Pavut ovat hyviä proteiinin lähteitä ja niillä voidaan korvata esimerkiksi punaista lihaa. Punaista lihaa ja prosessoituja lihavalmisteita suositellaan suomalaisten ravitsemussuositusten mukaan käytettäväksi korkeintaan 500g/vk.
Seuraava PAPUPIHVIT on oma reseptini. Kokeilen usein omia helppoja ideoita ruuanlaitossa ja sekoittelen erilaisia kasviksia ja ruoka-aineita keskenään. Aina ruokaohjeiden ei tarvitse olla monimutkaisia ja ruoka-aineiden määrät tarkkoja.
Ohje:
1 pussi juuressuikaleita
1 purkki kidney papuja
1 kananmuna
ripaus suolaa tai yrttimaustetta.
Sulata juuresvihannekset. Valuta säilykepavuista liemi ja huuhtele ne kylmällä vedellä. Kaada pavut
astiaan ja survo ne hienoksi sauvasekoittimella. Lisää juurekset, kananmuna, suola ja mausteet sekä sekoita hyvin haarukalla.
Muotoile pihvit lusikalla uunipellille ja paista uunissa n.180 asteessa.
Tarjoile lämpiminä tuoreiden vihannesten kanssa
Tarjoile pihvit lämpiminä tuoreiden vihannesten kanssa.

Jos pihvit tuntuvat kuivilta, voit lisätä tarjoiltaessa kermaviilikastiketta, johon on lisätty pilkottuja yrttejä
Voit vaihtaa ohjeeseen myös muita kypsiä papuja tai vihanneksia sekä lisätä ohjeeseen perunamuusia tai kasvissosetta.
——————————————
Lisätietoa ravitsemusuosituksista ja hyvistä ruokavalinnoista löydät seuraavilta sivuilta:
www.kuluttajaliitto.fi/wp-content/uploads/2016/05/Syö-hyvää-esite-uusi-2.painos.pdf
http://www.ravitsemusneuvottelukunta.fi/portal/fi/ravitsemussuositukset/
Pavuista lisää myöhemmissä julkaisuissa…
mennessä Outi Kolehmainen | touko 14, 2016 | Teemat
Milloin viimeksi kävit metsä lenkillä?
Metsässä voi liikkua monella tavalla. Aina ei tarvitse pitää kiirettä vaan voi nauttia metsän rauhasta kävelemällä tai hölkkäämällä metsäpoluilla.
Välillä voit hypätä polulta metsän puolelle ja nauttia luonnon rauhasta.
Oletko katsellut metsässä yläilmoihin? Metsästä löytyy hyviä katselupaikkoja vaikka makoilessa isolla kivellä tai sammalikossa kuivalla ilmalla. (Muista punkki vaara)
Välillä voi tutkia maisemia vähän matalemmaltakin. Kyykistyminenkään ei tee pahaa.
Rauhallinen luonnon tutkiminen onkin hyvää palauttavaa liikuntaa raskaan liikunnan jälkeen ja mielikin kaipaa välillä ”palauttavaa harjoittelua”.
Metsässä liikkuessa on mukava seurata luonnon heräämistä keväällä ja alkukesällä.
Paluttavan harjoittelun lisäksi metsässä voi tehdä myös monipuolista fyysistä harjoittelua mm. tasapaino-, liikkuvuus- ja lihaskuntoharjoittelua sekä reipasta kunnon kohotusta ja vaikka HIIT- harjoittelua. Näistä lisää myöhemmissä julkaisuissa.